Kahvimaa

Tulossa- Pannuvohveli

Aurajuustolevite

Aurajuustolevite sopii voin tai margariinin maukkaammaksi korvikkeeksi. Jääkaappikylmänä helposti levitettävän rakenteensa ja erinomaisen makunsa vuoksi tämä on oikea valinta tureen leivän tai ruisnappien päälle.

Pinaattikeitto

Kesällä on mukava turvautua kasvimaan antimiin. Parhaita juttuja on tuore pinaattikeitto. Teen sen nykyään kauramaitoon niin se on myös vegaaninen. Toinen mukava juttu kauramaitoon tekemisessä on pohjaanpalamattomuus – voi huoletta keittää hetken eikä tarvitse koko ajan olla hämmentämässä.

Teryakikana

Kana tai ankka valmistuu helposti uunissa vain muutamaa ainesta käyttäen. Hieman rapeaksi paahdettu kanafile maistuu kaikille ja toimii perusruoka-aineena useisiin eri aterioihin. Perusraaka-aineiksi tarvitset kanan tai ankan rintafileitä, karkeaa suolaa myllystä, valkosipulitahnaa ja teryakikastiketta.

Vege Taatelileivät

Toisaalla tässä blogissa esitelty taatelileipä muuntuu vegaaniseksi kun jättää munan pois ja korvaa voin kasvimargariinilla. Toimi muutoin kuin taatelileipäohjeen kanssa, mutta huomioi seuraavat asiat. Koska kananmuna sitoo ja kosteuttaa taikinaa niin sen puute tekee leipomisesta hieman haastavampaa. Taikinaa valmistettaessa lisää…

Kookosriisipuuro

Kookosmaitoon keitetty riisipuuro on mukavan makuinen kasvisvaihtoehto perinteiselle riisipuurolle. Itse teen siitä makean kylmänä tarjottavan jälkiruoan. Kondensoidun kookosmaidon sijaan voit maustaa puuron myös vaniljasokerilla tai lisätä molempia.

Kahvimaan sinappi

Tekemällä itse saa mieleistään sinappia. Perinteinen alkuaine on Colmans-sinappijauho. Paljon muuta ei tarvita. Konjakkitilkalla saa makua jos sitä haluaa. Tässä kuitenkin Kahvimaan alkoholiton sinappi niille jotka haluavat sinappia vain sen maun vuoksi.

Taatelileivät

Lapsuuden jouluun kuuluivat taatelileivät. Salaisen reseptin mukaan tehty taikina on jo sellaisenaan erittäin koukuttavaa. Taatelileivät paistetaan siivutetuista taikinapötköistä jotka tekeytyvät jääkaapissa paistamista odotellessa. Joka joulu meillä oli veljieni kanssa hauskaa kun äiti jaksoi ihmetellä mihin taikinaa oikein häviää. Varmaan kotitonttu…

Tuoresalsa

Meksikolainen tuoreruoka-sarja saa nyt jatkoa. Tuoresalsaa oli yhtä mahdotonta löytää kuin tuoretta guacamoleakin. Tuore salsa säilyy hyvänä suljetussa astiassa vain muutaman päivän ja on juuri valmistettuna parhaimmillaan. Lyhyt säilyvyys on varmaan juuri syy miksei sitä ole tarjolla. Tehdään se siis…

Nopea kalaleipälevite

Leivistä saa maukkaita kun niiden levitteeseen panostaa hieman. Tässä nopeasti valmistuva levite joka sopii kala- ja äyriäisleipiin.