Kahvimaa

Aurajuustolevite

Aurajuustolevite sopii voin tai margariinin maukkaammaksi korvikkeeksi. Jääkaappikylmänä helposti levitettävän rakenteensa ja erinomaisen makunsa vuoksi tämä on oikea valinta tureen leivän tai ruisnappien päälle.

Pinaattikeitto

Kesällä on mukava turvautua kasvimaan antimiin. Parhaita juttuja on tuore pinaattikeitto. Teen sen nykyään kauramaitoon niin se on myös vegaaninen. Toinen mukava juttu kauramaitoon tekemisessä on pohjaanpalamattomuus – voi huoletta keittää hetken eikä tarvitse koko ajan olla hämmentämässä.

Kookosriisipuuro

Kookosmaitoon keitetty riisipuuro on mukavan makuinen kasvisvaihtoehto perinteiselle riisipuurolle. Itse teen siitä makean kylmänä tarjottavan jälkiruoan. Kondensoidun kookosmaidon sijaan voit maustaa puuron myös vaniljasokerilla tai lisätä molempia.

Tuoresalsa

Meksikolainen tuoreruoka-sarja saa nyt jatkoa. Tuoresalsaa oli yhtä mahdotonta löytää kuin tuoretta guacamoleakin. Tuore salsa säilyy hyvänä suljetussa astiassa vain muutaman päivän ja on juuri valmistettuna parhaimmillaan. Lyhyt säilyvyys on varmaan juuri syy miksei sitä ole tarjolla. Tehdään se siis…

Nopea kalaleipälevite

Leivistä saa maukkaita kun niiden levitteeseen panostaa hieman. Tässä nopeasti valmistuva levite joka sopii kala- ja äyriäisleipiin.

Graavilohi

Graavilohi eli tuoresuolattu lohi on usein toivelistalla kun kysyn mitä tehtäisiin. Graavilohi on helppo tehdä ja seuraavasti se onnistuu varmasti. Lohifileen tulee olla tuore ja ruodoton. Aluksi file pestään ja kuivataan. Kalan pinnassa olevassa nesteessä muodostuu nopeasti hapettumaa ja huonoja…

Kahvimaan kanttarellikeitto

Meillä syödään paljon sieniä. Loppukesään kuuluu sienikeitot, joista nyt esittelen Kahvimaan kanttarellikeiton. Tämän keiton kuuluu olla täyteläinen ja kermainen. Sientä pitää olla runsaasti niin että sen syödessä tuntee. Chili-valkosipulitahna on eräs aines jota pidän aina saatavilla. Voit hankkia sitä aasian…

Nemon kalasalaatti

Nemon kalasalaatin perusaineet ovat savulohi ja verigreippi (tai tavallinen greippi). Ne eivät paljoa kaverikseen tarvitse ja raikas maku on valmis. Tässä salaatissa kastikkeena toimivat sekä greipin oma mehu että tuore majoneesi.

Katkaravuilla täytetty avokado

Aikoinaan pohdittiin reseptejä joissa olisi vain muutama ainesosa. Avokado ja mätitahna on sopiva yhdistelmä jos on kiire. Hieman tylsä sellaisenaan joten olen tuunannut siihen katkarapua kaveriksi. Sulattaessani pakastettuja kuorittuja katkarapuja viileässä vedessä jätän ne aavistuksen jäisiksi sisältä. Näin annos säilyy…