Kahvimaa

Suomalainen suklaakakku

Suomalaisen suklaakakun maussa yhdistyy reilu suklaa ja mustikka. Kakku kuorrutetaan kahvin makuisella suklaalla joka myös takaa sen että kakku säilyy mehukkaana eikä kuivu. Tämä kakku paranee jääkaapissa sälytettynä muutaman päivän aikana jos se sinne asti säilyy syömättä.

Kuvassa aineet myös täytteeseen ja kuorrutukseen.

Kakkutaikinaan tarvitset 200 g tummaa suklaata, 2 dl leivontarasvaa, 1,5 dl karkeita vehnäjauhoja, 0,5 dl perunajauhoja, 1 tl leivinjauhetta, 2,5 dl sokeria, 3 munaa + 5 keltuaista, 5 valkuaista ja hieman suolaa myllystä.

Sulata suklaa ja rasva tasaiseksi.
Sekoita kuivat aineet tasaiseksi.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
Vaahdota munat ja sokeri.
Sekoita käsisekoittimella muna-sokeriseokseen kuiva-aineet.
Lisää seuraavaksi suklaaseos.
Viimeisenä lisätään valkuaisvaahto.
Kääntele taikina ystävällisesti tasaiseksi massaksi.
Kaada taikina leivitettyyn vuokaan.
Paista 170 asteisen uunin alaosassa 55 minuuttia.
Halkaise jäähtynyt kakku kolmeen osaan.
Kostuta kakku hillovedellä ja levitä reilusti mustikkahilloa täytteeksi molempiin kerroksiin.
Valmista kuorrutus keittämällä 100 g suklaata, 1 dl murukahvia ja 1,5 dl sokeria kunnes seos jähmettyy kaadettaessa.
Kuorruta kakku tasaisesti.
Anna jäähtyä ja säilytä mielellään jääkaapissa yksi päivä ennen tarjoilua.

Valmis kakku kannattaa jäähdyttää ennen tarjoilua. Teen mielellään kakun valmiiksi jo päivää ennen tarjoilua jolloin se ehtii mehustua ja asettua ennenkuin ensimmäinen pala leikataan.